&w=3840&q=70)
Ylläs
Ylläs
Ylläksen alue käsittää seitsemän tunturia ja kaksi kylää, Ylläsjärven ja Äkäslompolon. Kylät sijaitsevat 718 m korkean Yllästunturin molemmin puolin ja ne yhdistyvät toisiinsa tunturien välissä kulkevalla 11 km pitkällä tiellä.
Perheystävällinen Ylläs tarjoaa loma-aktiviteetteja niin pienemmille kuin isommillekin matkailijoille. 150 km päässä Napapiiriltä sijaitseva Ylläs on yksi Suomen tunnetuimmista matkailukohteista eikä suotta! Maan parhaimmistoon kuuluvien laskettelu- ja hiihtomahdollisuuksien lisäksi Ylläs tarjoaa monenlaista tekemistä sekä kesä- että talvikaudelle.
Ylläksen kohokohdat

Tekemistä vuoden ympäri
Yllästunturin mukaan nimensä saanut Ylläksen alue muodostuu seitsemästä tunturista ja kahdesta kylästä. Kylät Ylläsjärvi ja Äkäslompolo levittäytyvät tunturin molemmin puolin vangiten henkeäsalpaavan kauniin tunturimaiseman. Äkäslompoloa on kutsuttu jopa Seitsemän tunturin kyläksi, sillä kylä ulottuu alueen jokaisen tunturin liepeille.
Molempien kylien tärkein elinkeino on matkailu. Alueella panostetaan palvelujen ja aktiviteettien kehittämiseen huomioiden sekä matkailijat että paikalliset asukkaat. Talvella postikorttimainen lumen ihmemaa, kesällä unohtumattomien elämysten keidas – Ylläs tarjoaa jokaiselle jotain ympäri vuoden.

Suomen suurin hiihtokeskus ja laaja latuverkosto
Ylläs on Suomen yksi korkeimmista tuntureista ja suurimmista hiihtokeskuksista. Kautta vuosien monipuolinen Ylläs on ollut suomalaisten hiihtäjien suosikkikohde, joka tarjoaa aktiviteettejä niin isommille kuin pienemmillekin matkailijoille. Alueen henkeäsalpaavan kauniit tunturimaisemat ja koskematon luonto kutsuvat laskettelun lisäksi hakemaan vauhtia moottorikelkkasafareilta, nauttimaan luonnon kauneudesta lumikenkäillen tai murtomaahiihtäen ja kokeilemaan kalaonnea pilkkiretkille.
Ylläs on myös erinomainen kohde kokea Lapin taivaan uskomattomin taideteos – väriloistoisten revontulien kauneus.
Yllästä ei tule unohtaa myöskään kesäaikaan. Alue tarjoaa monia kiinnostavia aktiviteettejä, joista nauttia Suomen suvessa. Patikointireitit luonnonkauniine maisemineen ovat vertaansa vailla. Alueen lukuisat husky- ja porosafarit tarjoavat nähtävää myös perheen pienimmille.
Ylläs Ski Resort
Suomen suurimman hiihtokeskuksen pitkät rinteet ja ainutlaatuinen sijainti kahden lappilaiskylän välissä takaavat mahtavat puitteet onnistuneeseen ulkoilmapäivään. Käytössäsi on kahden eri kylän rinnealueet, joiden välillä voit liikkua joko lasketellen tunturin kautta tai Skibussilla.
Lapland Hotels SnowVillage
Lapland Hotels SnowVillage rakennetaan joka vuosi alusta asti uudelleen Kittilän Lainioon, ja se ihastuttaa kävijöitään vaihtuvalla teemalla ja upealla jäätaiteella. Tulevalla talvena SnowVillagessa pääsee ihastelemaan vedenalaista maailmaa ja sen lajikirjoa niin valaista kilpikonniin kuin merihevosista mustekaloihin
Lapland Safaris Ylläksellä
ReittiohjeetLapland Safariksella on Ylläksellä toimipisteet Äkäslompolossa ja Ylläsjärvellä.
Yhteystiedot
Lapland Safaris Ylläs, Äkäslompolo
Tunturintie 22
FI-95970 Äkäslompolo
Aukioloajat
Safari Club Äkäslompolo
25.11.2024–23.3.2025
ma-la 9–17
su 9–16
24.3.–6.4.2025
ma-la 9–16
su 9–15
7.4.–1.6.2025 suljettu, vain puhelinlinja on avoinna
Yhteystiedot
Lapland Safaris Ylläs, Ylläsjärvi
Vaeltajantie 2 (TAIGA building)
FI-95890 Ylläsjärvi
Aukioloajat
Safari Club Ylläsjärvi
23.12.2024–23.3.2025
ma-la 9–16
su 9–15